Valmennusta yrityksille ja ohjelmaa tapahtumaan

IMPRO = I’M PRO on työpaja, jossa on mahdollista ainoastaan onnistua!

Improvisaatio tekniikka perustuu positiiviseen psykologiaan ja siihen, että kaverin ehdotus otetaan aina myönteisesti vastaan. Impro -työpaja vahvistaa yhteisön sisällä empatia- ja vuorovaikutustaitoja, lisää esiintymisvarmuutta ja edistää yleisellä tasolla hyväksyvää ilmapiiriä

Improvisaatio onkin loistava menetelmä nimenomaan tiimityöskentelyn ja työilmapiirin myönteiseen kehittämiseen. Impro -työpajalla voidaan lisäksi tukea työssä jaksamista ja työhyvinvointia. 

I’M PRO työpaja on loistava tuki myös esiintymisvalmennuksen tai vuorovaikutus valmennuksen sisältöjen integroimiseen käytännössä.

Emma Jäntin ohjauksessa annetaan lisäksi tietoisesti kyytiä sisäiselle kriitikolle, joka sabotoi niin omaa kuin toisten työskentelyä. Jatkuvien virheiden tuijottamisen (täällä niitä ei ole!) sijaan, keskitytään onnistumiseen ja sitä myöten elämästä iloitsemiseen. Työpajasta saat samalla työkalut psykologisesti turvallisen ilmapiirin luomiseen työpaikalle.

I’M PRO työpajassa ei kilpailla parhaasta suorituksesta vaan kannustetaan ja iloitaan jokaisen rohkeudesta heittäytyä. Luvassa on taattua hauskanpitoa ja vapautumista! Parhaassa tapauksessa työpajassa sisäistetyt metodit integroituvat mukaan työarkeen, joka luonnollisesti parantaa työssä viihtymistä.

I’M PRO työpaja sopii loistavasti niin vanhalle tekijälle kuin täysin vasta-alkajallekin. Sisältö rakennetaan siten, että ensi kertaa improjen parissa oleva pystyy hyppäämään helposti mukaan ja kokeneen konkarin on puolestaan mahdollista saada työpajasta uudenlainen kokemus improilujen parissa.

Improtyöpajan fasilitaattori

Emma Jäntti, Jemma’s productions on esiintymisen moniammattilainen ja mentaalivalmentaja, joka on erikoistunut ihmisyyteen sen monimuotoisuudessaan. Hänellä on taito saada ihmiset kokeilemaan rohkeasti itselleen uusia asioita. Emma käyttää valmennuksessa taideterapeuttiseen ja humanistiseen psykologiaan perustuvaa lähestymiskulmaa. Työpajat perustuvat psykologiseen turvallisuuteen, jonka periaatteet sanoitetaan heti valmennuksen alussa. 
Koko koulutustaustan löydät tarina -osion lopusta.

Ryhmäkoko 
Ryhmäkoko voi olla oikeastaan mitä tahansa, kunhan löytyy tarpeeksi suuri tila, jossa kaikki mahtuvat liikkumaan yhdessä! 

Kesto
Suositus 1-3h

Kieli
Suomi ja/tai englanti

Sijainti
Siellä missä Sinäkin. 

Ennen työpajaa
Määritellään yhteisesti työpajan tavoitteet, jotta työyhteisösi saa työpajasta irti parhaan mahdollisen hyödyn. 

näyttelijä-emmajäntti-ohjelmaa-tapahtumaan-juontaja-valmennus

”Osallistuin Emman vetämään Im Pro workshoppiin Tampereella ja ai että oli vapauttava kokemus! Emma loi taidokkaasti turvallisen tilan, jossa tuntui hyvältä heittäytyä tuntemattomaan ja ilmaista itseään vapaasti.Osallistuin workshoppiin, koska kärsin esiintymisjännityksestä ja ihmisten edessä heittäytyminen pelottaa. Emman luoman turvallisen tilan ansiosta sain kehollisen kokemuksen siitä, että heittäytyminen ihmisten edessä ei olekaan niin vaarallista ja tilanne aina kantaa kun vain luottaa siihen. Vahva suositus Emman valmennuksille, jos vapautuminen peloista turvallisessa tilassa kiinnostaa.”
-Laura Ihatsu, yrittäjä

 

”Emman avoimessa, iloisessa ja energisessä johdatuksessa tuntui helpolta ja turvalliselta tehdä hauskoja ja mukaansatempaavia harjoituksia! Taattua naurua, energistä menoa ja vapautumista. Suuri suositus!”
– Magdalena, ensimmäistä kertaa improssa


“Päivän sisältö sai minut ymmärtämään, että puhe on todellakin avain toimivaan työyhteisöön, sekä työntehokkuuteen. Improvisaatio työpaja yllätti hauskuudellaan ja se oli nerokas tapa integroida päivän aikana puhutut asiat. Suuri kiitos tästä päivästä, toivottavasti tätä saadaan myös lisää!”
IT -klusterin johtaja

 

“Minulle improilu on suht uusi tuttavuus. Alussa oli pienimuotoista jännitystä esiintymiseen liittyen, mutta tuntemukset kaikkosivat nopeasti illan edetessä ja ryhmään tutustuessa. Emman ja Edvardin lämminhenkinen ohjaus sekä läsnäolo loivat turvalliset, avoimet, sekä leikkisät puitteet ilmaista itseään. Harjoitukset olivat hyvin ohjeistettuja, ensi kertalaiselle helposti lähestyttäviä, sekä erittäin nauruhermoja kutkuttelevia. Kiitos!”
-Sampo Hentunen


Palautteita pankin työntekijöiden I’M PRO työpajasta:

“Aika ja kaikki muut asiat unohtu täysin. Pääsi hyvin flowtilaan.”

“Parasta on ollut se, ettei koko työpajan aikana ole kertaakaan tarvinnut ajatella, että miten vastaa mihinkin kysymykseen, koska ei ole ollut sellaista mahdollisuutta, että voisi vastata väärin – täällä kun kaikki on vain oikein.”

“Sai hyvin kokemuksen siitä, että miten paljon rennompi fiilis kun kun antaa kehon liikkua. Sen kun muistaa ottaa käyttöön aina niissä esiintymistilanteissakin, että keskittyy vaan siihen kehon rentouteen ja hengitykseen, niin voi jättää turhan jännityksen.”

“Todella hyviä harjoituksia joista sai konkreettista tukea esiintymiseen!”

“Unohdin kokonaan olevani esiintymässä. “

“Sisäinen kriitikko unohtu kyllä kokonaan se loisti hienosti poissaolollaan.”

“Nyt on tosi energinen olo! “

“JOO harjoituks oli ihan mahtava, siitä tuli voimaantunut olo, kun kaikkeen sai aina sanoa yhdessä JOO, ja innostua yhdessä tekemään milloin mitäkin!”

“Keräämässämme Tampere-päivien palautteessa oli mainittu edellä mainittujen palautteiden lisäksi, että työpaja/ esiintymisvalmennus oli aivan huippu. Ja lisäksi että oli sopivan pieni ryhmä ja kiva osallistuva porukka. Pidetään mielessä, jos tulee tarvetta esiintymiseen ja improiluun liittyville  valmennuksille tai työpajoille.”
-Vakuutusalan yritys

huumoriohjelmaa