Mentaalivalmennusta ja ohjelmaa tapahtumaan

IMPRO = I’M PRO on työpaja, jossa on mahdollista ainoastaan onnistua!

Improvisaatio tekniikka perustuu positiiviseen psykologiaan ja siihen, että kaverin ehdotus otetaan aina myönteisesti vastaan. Impro -työpaja vahvistaa yhteisön sisällä empatia- ja vuorovaikutustaitoja, lisää esiintymisvarmuutta ja edistää yleisellä tasolla hyväksyvää ilmapiiriä

Improvisaatio onkin loistava menetelmä nimenomaan tiimityöskentelyn ja työilmapiirin myönteiseen kehittämiseen. Impro -työpajalla voidaan lisäksi tukea työssä jaksamista ja työhyvinvointia. 

I’M PRO työpaja on loistava tuki myös esiintymisvalmennuksen tai vuorovaikutus valmennuksen sisältöjen integroimiseen käytännössä.

Emma Jäntin ohjauksessa annetaan lisäksi tietoisesti kyytiä sisäiselle kriitikolle, joka sabotoi niin omaa kuin toisten työskentelyä. Jatkuvien virheiden tuijottamisen (täällä niitä ei ole!) sijaan, keskitytään onnistumiseen ja sitä myöten elämästä iloitsemiseen. Työpajasta saat samalla työkalut psykologisesti turvallisen ilmapiirin luomiseen työpaikalle.

I’M PRO työpajassa ei kilpailla parhaasta suorituksesta vaan kannustetaan ja iloitaan jokaisen rohkeudesta heittäytyä. Luvassa on taattua hauskanpitoa ja vapautumista! Parhaassa tapauksessa työpajassa sisäistetyt metodit integroituvat mukaan työarkeen, joka luonnollisesti parantaa työssä viihtymistä tulevaisuudessa.

I’M PRO työpaja sopii loistavasti niin vanhalle tekijälle kuin täysin vasta-alkajallekin. Sisältö on rakennettu siten, että ensi kertaa improjen parissa oleva pystyy hyppäämään helposti mukaan ja kokeneen konkarin on puolestaan mahdollista saada työpajasta uudenlainen kokemus improilujen parissa.

Improtyöpajan fasilitaattori

Emma Jäntti, Jemma’s productions on esiintymisen moniammattilainen ja mentaalivalmentaja, joka on erikoistunut ihmisyyteen sen monimuotoisuudessaan. Emma käyttää valmennuksessa taideterapeuttiseen ja humanistiseen psykologiaan perustuvaa lähestymiskulmaa. Työpajat perustuvat psykologiseen turvallisuuteen, jonka periaatteet sanoitetaan heti valmennuksen alussa. Emma on erikoistunut menetelemiin, joilla saa ihmiset ylittämään itsensä.

Ryhmäkoko 
Ryhmäkoko voi olla oikeastaan mitä tahansa, kunhan löytyy tarpeeksi suuri tila, jossa kaikki mahtuvat liikkumaan yhdessä! 

Kesto
Suositus 1-3h

Kieli
Suomi ja englanti

Sijainti
Siellä missä Sinäkin. 

Ennen työpajaa
Määritellään yhteisesti työpajan tavoitteet, jotta työyhteisösi saa työpajasta irti parhaan mahdollisen hyödyn. 

näyttelijä-emmajäntti-ohjelmaa-tapahtumaan-juontaja-valmennus

”Osallistuin Emman vetämään Im Pro workshoppiin Tampereella ja ai että oli vapauttava kokemus! Emma loi taidokkaasti turvallisen tilan, jossa tuntui hyvältä heittäytyä tuntemattomaan ja ilmaista itseään vapaasti.Osallistuin workshoppiin, koska kärsin esiintymisjännityksestä ja ihmisten edessä heittäytyminen pelottaa. Emman luoman turvallisen tilan ansiosta sain kehollisen kokemuksen siitä, että heittäytyminen ihmisten edessä ei olekaan niin vaarallista ja tilanne aina kantaa kun vain luottaa siihen. Vahva suositus Emman valmennuksille, jos vapautuminen peloista turvallisessa tilassa kiinnostaa.”
-Laura Ihatsu, yrittäjä


”Emman avoimessa, iloisessa ja energisessä johdatuksessa tuntui helpolta ja turvalliselta tehdä hauskoja ja mukaansatempaavia harjoituksia! Taattua naurua, energistä menoa ja vapautumista. Suuri suositus!”
– Magdalena, ensimmäistä kertaa improssa

“Päivän sisältö sai minut ymmärtämään, että puhe on todellakin avain toimivaan työyhteisöön, sekä työntehokkuuteen. Improvisaatio työpaja yllätti hauskuudellaan ja se oli nerokas tapa integroida päivän aikana puhutut asiat. Suuri kiitos tästä päivästä, toivottavasti tätä saadaan myös lisää!”
IT -klusterin johtaja

 

“Minulle improilu on suht uusi tuttavuus. Alussa oli pienimuotoista jännitystä esiintymiseen liittyen, mutta tuntemukset kaikkosivat nopeasti illan edetessä ja ryhmään tutustuessa. Emman ja Edvardin lämminhenkinen ohjaus sekä läsnäolo loivat turvalliset, avoimet, sekä leikkisät puitteet ilmaista itseään. Harjoitukset olivat hyvin ohjeistettuja, ensi kertalaiselle helposti lähestyttäviä, sekä erittäin nauruhermoja kutkuttelevia. Kiitos!”
-Sampo Hentunen

“Mahtavaa myös nähdä, että illan emäntä laittoi itsensä ensimmäisena likoon vetämällä kappaleen joka meni ihan päin honkia, eli niikuin pitikin. Tarkoitus oli kuitenkin laulaa kappale mitä ei todellakaan osaa. Tästä lopputuloksena kaikki lauloivat rohkeasti eikä pelätty epäonnistumista. Huikea ilta. Mahtavasti ihmiset rohkaistuivat laulamaan. Itse en olisi ikänä laulanut selvinpäin ihmisten edessä. Tyypillinen ”en laula kun en täydellisesti osaa” vaihtui ”mähän laulan ja mitä väliä miltä se kuulostaa kunhan on hauskaa”
-Yrittäjäverkoston Hattu-karaoke työpajan palaute

huumoriohjelmaa

Työhyvinvointi, työssä jaksaminen, työyhteisön kehittäminen, tiimityötaidot, vuorovaikutustaidot, positiivinen psykologia, taideterapia, yritysvalmennus, mentaalivalmennus, työyhteisövalmennus, työyhteisön toiminnan kehittäminen, työilmapiiri, hyvinvointi, työhyvinvointi, tyhy, tyky