Jokaisen yrityksen takana on ihminen, ja jokaisen ihmisen takana on tarina. Tarina siitä, miksi minä teen sitä, mitä minä teen. Tarina siitä, miksi sinä teet sitä, mitä sinä teet. Jokaisen matka on monivaiheinen, eikä se pääty niin kauan kuin elämää on. Elämä on matka ja ainoa, mikä elämässä on pysyvää, on muutos. Siksi voin kertoa sinulle vain tähän asti kuljetusta matkasta, sillä MINÄ OLEN matka, jota kuljen.
Jemmas, nimi tulee tietysti omasta nimestäni: Jäntti Emma. Mukaan mahtuu pienoinen sanaleikki: Jemmassa on paljon asiaa! Olen oikeastaan koko elämäni ollut aina tekemässä jotain produktioita. Jemma’s productions on siis melko luonnollinen nimi omalle yritykselleni.
Näihin vuosiin mahtuu lukuisia projekteja, tuhansia keikkoja. Kaikki lähtee kuitenkin siitä, kun kävelin 3 vuoden ikäisenä mikrofoniin. Siitä alkaen olen esiintynyt. Äitini ei ollut asiasta innoissaan, sillä hänessä heräsi kulttuurillemme tyypillinen häpeä. Häpeä siitä, että hän tulee nähdyksi kauttani. En siitä kuitenkaan lannistunut, vaan jatkoin esiintymistä ja tarinoiden C-kasettien nauhoille kertomista. Kiitos todennäköisesti kuuluu kuitenkin äidilleni siitä, että minusta tuli esiintyjä, joka tekee tilaa myös muille tulla näkyväksi. Aloin innostamaan kaikkia muitakin lapsia esiintymään kanssani.
Myöhemmin sain ystävän, jolla oli yhtä suuri palo aiheeseen, ja aloimme kokonaisvaltaisesti tuottamaan hänen kanssaan teatteriesityksiä kahdeksan vuoden ikäisinä. Kirjoitimme kynät sauhuten aina vain uusia näytelmiä, saadaksemme kaikki halukkaat mukaan. Teatteriesitysten tekeminen on alusta alkaen ollut itselleni tapa tuoda ihmisiä yhteen ja tehdä tiiminä jotain sellaista, joka rikastuttaa kaikkien elämää. Viidesluokkalaisina saimme opettajaltamme kutsun ohjata näytelmän koko koululle, jonka jälkeen päädyimme musiikkiteatterikouluun ja ilmaisupainotteiselle yläasteelle, jossa hyppäsin mukaan tapahtumien tuotantoon ja minut kutsuttiin tapahtumien juontajaksi.
Vaikka taiteellinen työskentely onkin ollut aina suurin intohimoni, myös urheilu väritti lapsuuttani ja nuoruuttani monin eri keinoin. Olin myös melko nuori aloittaessani myynnillisen työn. 10 vuoden ikäisenä kauppasin WWF:n tuotteita ovelta ovelle ja 14-vuotiaana minut palkittiin siitä hyvästä, että sain ensimmäisenä myyntipäivänä kaupatuksi ennätysmäärän aikakauslehtiä. Siinä ohessa tuli melko luonnollisesti kartutettua myös markkinoinnillista osaamista. Myöhemmin olenkin työskennellyt myös esiintyjänä paljon tällä nimenomaisella kentällä.
Oli mikä aihealue milloinkin kyseessä, olen aina ollut innostuja ja idealisti, jota on kiinnostanut projektien monet eri roolit, taiteen yhteisölliset ulottuvuudet sekä luovat tavat ratkaista ongelmia, ja niinpä päädyin lopulta audiovisuaalisen viestinnän opintojen kautta kouluttautumaan kulttuurituottajaksi. Siinä ohessa päädyin melkeinpä vahingossa juontajakoulutukseen, ja aloin juontamaan tapahtumia työkseni. Päädyin rakentamaan itse oman tieni, ja minusta tuli itsenäinen ammatinharjoittaja. Jemma’s productions on perustettu vuonna 2011.
Koska havaitsin tapahtuma-alalla paljon erilaisia haasteita, aloin innovoimaan palvelua, joka auttaisi tapahtuma-alan toimijoita tavoittamaan toisensa, ja samalla kehittämään alaa toimivammaksi, sekä reilummaksi kentäksi. Löysin tätä projektia kanssani eteenpäin viemään tapahtumatuottajan, jonka kanssa olin tehnyt yhteistyötä juontajana. Pitkän suunnittelun seurauksena vuonna 2017 perustimme palvelun, joka toimi tapahtuma-alan markkinointiportaalina ja yhteisönä. Yrityksemme slogan oli YHDESSÄ PAREMPIEN TAPAHTUMIEN PUOLESTA.
Tämän työn puitteissa olen mm. innovoinut, johtanut, myynyt, kehittänyt, käsikirjoittanut, esiintynyt, edustanut ja tehnyt markkinointia sen kaikilla eri osa-alueilla. Olen auttanut useita asiakkaitani tuotteistamaan omia palveluitaan ja tekemään niistä myyviä. Toteutin yrityksellemme kulttuurituotannon (AMK) opintojen puitteissa tutkielman yrityksen johtamisesta, yrityksen arvomaailman kautta, sekä sosiaalisen sidoksisuuden vaikutuksista ja sen synnyttämisestä. Tutkin opinnoissani lisäksi elämysteollisuutta ja yrityksemme toiminnan puitteissa selvitimme tapahtuma-alan haasteita. Opintoja olen syventänyt vuosien aikana lisää johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon parissa. Koronan riepotellessa alaa toteutin yrityksen nimissä CoronaCabaree-tukikonsertin, joka työllisti lopulta lähes 200 tapahtuma-alan toimijaa tavalla tai toisella. Siitä huolimatta jouduin lopulta myös itse hautaamaan tämän yrityksen koronan seurauksena. Tämä mahdollisti kuitenkin Jemma’s productionsille uuden elämän, joka oli hautautua lähes täysin tämän valtavan kokonaisuuden alle. Kaikki oppi jäi kuitenkin käteen.
Improvisaationäyttelijän, kulttuurituottajan sekä juontajan työ ovat kaikki luonteeltaan sellaisia, joissa vaaditaan jatkuvaa itsensä ylittämisen kykyä. Itsensä voittamisesta ja haastavien tilanteiden hanskaamisesta saa mielettömän onnistumisen kokemuksen, jonka kautta todella voi tuntea olevansa elossa. Olen myös aina kokenut suunnatonta myötäiloa siitä, kun olen voinut auttaa muita voittamaan omat pelkonsa.
Vaikka olenkin ollut esiintyjä koko elämäni, ei kaikki silti ihan mutkatonta ole ollut. Kärsin 19-vuotiaaseen asti todella pahasta s-viasta, jota eräät ison tahon kouluttajat erehtyivät luulemaan puheviaksi, jota ei kuulemma voisi koskaan korjata. Heidän mukaansa olin mielettömän lahjakas näyttelijä, mutta minusta ei voisi koskaan tulla ammattiesiintyjää tämän vuoksi. Se oli aika kova pala purtavaksi 14-vuotiaalle, jonka ainoa päämäärä ja toive elämässä oli olla näyttelijä. Osoitin väitteen kuitenkin vääräksi, kun vastoin kaikkia yleisiä luuloja opin kuin opinkin puhumaan ihan oikein aikuiseksi jo tultuani. Nykyisellään s-vian vaikutusta elämääni ei tahdo edes muistaa. Kuitenkin tämä kokemus on tärkeä osa matkaani, sillä se muistuttaa siitä, että mikä tahansa on mahdollista, kun sitä todella itse haluaa.
Suorituskeskeisessä yhteiskunnassa myös minä olin kasvanut pahaksi suorittajaksi, joka oli tottunut saamaan tunnustusta onnistumisen kautta. Olin mallikas ja hyvin suoriutuva “kilttityttö”, joka oli tottunut huolehtimaan aina kaikista muista paitsi itsestään. Minulle ei ollut muodostunut tervettä käsitettä omista rajoista, ja omilleni muutettuani 17 vuoden ikäisenä hain apua henkisen jaksamisen romahtaessa perusterveydenhuollosta, saamatta sitä. Tästä seurasi lopulta useiden burnouttien kierre, jonka seurauksena päädyin aloittamaan matkan itseni sisään. Halusin päästä selville siitä, KUKA MINÄ OLEN, ja mitkä ovat perimmäiset syyt, jotka ohjaavat toimintaani. Halusin löytää ratkaisut, jotka oikeasti auttaisivat minua voimaan hyvin.
Vaikka lapsuudessani oli paljon hyvää, oli arkeani värittänyt kuitenkin samaan aikaan epäterve kasvuympäristö. Kiitos suurelle intohimolleni luoda taidetta sekä vahvalle mielelleni selvisin kuitenkin kaiken läpi järjissäni, vaikkakin luonnollisesti en ilman syviä haavoja. Olen kasvanut aikuiseksi ahdistuneisuushäiriön kanssa. Kuten tarinastani voi kuulla, se ei ole koskaan toiminut esteenä, vaan päinvastoin: moottorina, joka on saanut minut juoksemaan oravanpyörää paljon kovempaa “kuin moni muu”. Koska en saanut apua juurisyiden hoitamiseen perusterveydenhuollosta, etsin lopulta itse työkalut parantumiseen ja minä parannuin.
Vuosien aikana tapahtunut syväsukellus itseeni toi elämääni roiman määrän ihmisen toiminnan ja mielen opiskelua. Löysin erilaisia vaihtoehtoisia kursseja, oppikirjoja ja henkisen kasvun opettajia eri maista. Tutkin ja testasin, opin ja ammensin. Aloin tarkkailemaan ja havainnoimaan tietoisesti ihmisten käyttäytymistä. Löysin useita erilaisia metodeita, joita käyttää työkaluina ja kehitin niitä lisää itse. Vuosien aikana olen onnistunut tekemään useita mahdottomaksi väitettyjä asioita: olen vieroittanut itseni erilaisista addiktioista, olen matkustanut yksin maailman vaarallisimmaksi maaksi väitetyn Meksikon viidakkoon elämään käärmeiden ja hämähäkkien keskelle, tehnyt Lakota-intiaanien traditioihin perustuvan kuivapaaston ja paljon muuta. Tämä kaikki on todistanut minulle, että ihmismieli kykenee mitä uskomattomampiin asioihin, ja kehon rajoitukset ovat usein vain mielen illuusiota.
Saadessani kutsun ohjata erilaisia henkiseen kasvuun liittyviä ryhmiä, löysin samalla myös työskentelyyni taideterapeuttisen otteen ja opin olemaan itseäni kohtaan armollinen. Säilytin unelmani ja päämääräni, vaikka ne muuttivatkin muotoaan.
Huumori on joskus paras keino vaikuttaa asioihin. Leikkisyys ja keveys vie meitä aina askeleen lähemmäs todellista itseämme. Suomalaisessa yhteiskunnassa olemme oppineet olemaan niin kovin vakavia, ja kulttuuriperimässämme kulkeva kansalais-tyypillinen heikko itsetunto ajaa jatkuvien virheiden tuijottamiseen ja latistamiseen, sen sijaan että keskittyisimme onnistumiseen ja toistemme kannustamiseen. Mielenterveysongelmia tilastoidaan entistä enemmän, eikä kulttuurimme ole kestävällä pohjalla. Ymmärryksemme ihmismielen toiminnasta vaatii vielä paljon huomiota korjaantuakseen nykyisestä. Henkinen väkivalta on globaali ongelma, jota vain harvoin tunnistamme ja tunnustamme.
Näyttelijänä tarjoan komediallisia ohjelmanumeroita, joilla otan usein kantaa todellisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin tekemällä asioista vähän kevyempiä käsitellä. Ja toisinaan: tekee vaan puhtaasti hyvää nauraa hassuille jutuille! Nauru pidentää ikää, mutta se myös lisää hyvinvointia ja tuo ihmisiä yhteen. Liian paljon olemme kohdanneet surua tässä maailmassa.
Juontajana inspiroidun erityisesti tapahtumista, joilla on jonkinlaista yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Kaikkein eniten olen tunnettu innostavana, energisenä ja rohkeana juontajana, joka ei pelkää laittaa itseään likoon auttaakseen osallistujia heittäytymään ja vapautumaan turhista mielen rajoitteista.
Fasilitaattorina olen erikoistunut psykologisesti turvallisten tilojen luomiseen ja yhteisöllisyyden kokemuksen synnyttämiseen.
Ammattiviestijänä ja tuhansia tilaisuuksia juontaneena, olen kehittynyt ammattilaiseksi vuorovaikutusosaamisessa ja ihmisiin vaikuttamisessa. Vuorovaikutusosaamista olen kehittänyt lisäksi käytännön intensiiviopinnoilla. Tulen varmasti kyllästymiseen saakka vaalimaan Nonviolent Communication -menetelmää, joka on vaikuttanut merkittävällä tavalla myös oman elämän- ja työnlaadun paranemiseen.
Johtajana olen vakuuttunut inhimillisestä ja innostavasta johtamiskulttuurista, jossa kaikki lähtee henkilökohtaisesta ihmisen kohtaamisesta. Kun ihminen voi hyvin: yritys voi hyvin. Kun töissä viihtyy ja työkulttuuri tukee ihmisen jaksamista, ihminen myös mielellään tekee hommat paremmin kuin hyvin polttamatta kuitenkaan itseään loppuun, jolloin myös turhat sairaslomat jäävät pitämättä.
Valmentajana olen ihminen ihmiselle. Vuorovaikutussuhteessa oleva tervepeili, joka auttaa yksilöä näkemään omat ainutlaatuisuutensa ja uskomaan itseensä.
Ihmisenä titteleitä ja yhteiskuntaluokitusta enemmän olen kiinnostunut siitä, kuka Sinä olet ilman niitä. Olen jatkuvasti utelias ihmismielen toimintaa kohtaan. Kiinnostunut tarkkailemaan ihmisten toimintamalleja tässä erikoisessa maailmassa.
Minä olen Emma Jäntti, ja tämän näköinen on minun matkani ihmiseksi, joka olen tässä hetkessä. Jemma’s productions on yritykseni, jonka ohjelmat ja palvelut pohjautuvat matkaani, jota kuljen.
Toivon pääseväni kuulemaan myös Sinun tarinasi!
Koulutus
Aleksis Kiven ilmaisupainotteinen peruskoulu (tapahtumatuotanto, 3 v.)
Musiikkiteatteri–ilmaisun koulu MUSTI (näyttelijä, 2 v.)
FashionModel Agency (juontaja & AD-mainosmalli, 6 kk koulutus)
RoyalEvents Finland (juontaja, 14 v.)
MaikkiCrew (juontaja)
VeraVia (juontaja)
Koulutuskeskus Salpaus (audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto, TV-tuotanto)
XAMK (kulttuurituottaja AMK, tapahtumatuotanto)
TAKK (johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto)
Mieli ry (mielenterveyden ensiapu 1)
Suuntautumiset
Proseminaarityö (AMK): Nyky-yhteiskunnan elämysten nälkä (elämysteollisuus)
Päättötyö (AMK): Yritysverkoston johtaminen (sosiaalisen sitoutuneisuuden muodostaminen yritysverkostoon)
Yrittäjäpolku (AMK)
Muut kurssit ja yksityiset koulutukset
Mentaalivalmennus: lukuisia yksityisiä kursseja ja henkilökohtaisia opettajia eri maista (Norja, Ranska, Brasilia, Meksiko, Suomi, USA)
Rakentavan ja myötäeläytyvän vuorovaikutustaidon/Nonviolent Communicationin intensiivinen käytännön opiskelu (1 v. 2 kk)
Näyttelijä: lukuisia opistotason kursseja ja koulutuksia
Ohjaaja: yksittäisiä kursseja ja opistotason koulutuksia
Musiikki: yksittäisiä kursseja ja opistotason koulutuksia
Tanssi: yksittäisiä kursseja ja opistotason koulutuksia
Kuvataide: yksittäisiä kursseja ja opistotason koulutuksia
Taideterapia: yksittäisiä kursseja ja opistotason koulutuksia
Sosiaalinen kestävyys: yksittäisiä kursseja ja opistotason koulutuksia