Mentaalivalmennusta ja ohjelmaa tapahtumaan

Saako hyvällä tehdä rahaa?

mentaalivalmennus

Mitä olet mieltä: saako hyvällä tehdä rahaa? Kysymys, jonka kanssa moni hyvien asioiden puolesta toimiva kamppailee. Myös itse olen paininut tämän täysin saman ajatuksen kanssa. Saako hyvillä asioilla tehdä rahaa?Saako omalla sydämen työllään tehdä ansaintaa?  Tämä kysymys onkin hyvä kääntää toisinpäin: Miksi ”riistobisneksellä” saa tehdä rahaa?Miksi ihmisten pelottelemisella saa tehdä rahaa?Miksi maailman tuhoamisella saa tehdä rahaa, […]

Huumori on yhteisön liima

Huumori pidentää ikää, mutta lisäksi se myös parantaa työssä jaksamista ja viihtymistä. Kun työntekijät viihtyvät työssään, myös turhat sairaspoissaolot ja työntekijöiden vaihtuvuuteen perustuvat rekrytointikustannukset pienenevät.Luonnollisesti näihin voidaan vaikuttaa monin eri keinoin, mutta yksi merkittävä tekijä on HUUMORI. Kuulun Business Network International eli BNI -verkostoon ja minulla on ilo toimia valmennuskoordinaattorina Suomen ykkösryhmiin lukeutuvassa Kolmenkulmassa.Meidän ryhmämme […]

Ammattiselviytyjä

Olli Salonen haastatteli minua pari vuotta sitten TE-keskuksen tapahtumakoordinaattorin ominaisuudessa ja kysyi MIKÄ ON OLEELLISIN TAITO JOTA SUN TYÖSSÄ TARVITSEE? Vastaus oli selkeä: IMPROVISAATIOTAITO. Toimin impronäyttelijänä, koska olen siinä mielessä hullu, että nautin haastavista tilanteista ja saan ihan jäätäviä kiksejä siitä, miten kerta toisensa jälkeen onnistun selviämään niistä ja vieläpä siten, että kukaan muu ei tiedä […]

Konkurssistakin selviää

mentaalivalmennus-konkurssi-yritysvalmennus

KONKURSSIN PELKO… ….on pelko, joka hallitsee monien yrittäjien mieltä. Pelko on hyvin ymmärrettävä: korona sekä inflaatio on ajanut yrityksen ahtaalle, ja moni on jäänyt yksin pärjäämään kaiken tuen ulkopuolelle.Firmoja on ajettu alas, mielenterveys- ja itsemurhatilastot ovat räjähtäneet. Matto on vedetty jalkojen alta moneen kertaan ja yhä vain media maalailee jatkuvia uhkakuvia. Kun meitä koettelee kriisi, […]

Puhe on avain tähän maailmaan

Puhuminen vaikuttaa hyvin pitkälti elämän moniin osa-alueisiin.  Sen avulla voimme vaikuttaa asioihin, joita maailmassamme tapahtuu. Puhumalla saamme ystäviä, töitä, kumppaneita. Luomme  yhteisöjä, synnytämme yhteisiä projekteja, autamme toisiamme ja saamme myös oman tahtomme tai näkemyksemme yhteisössä läpi tarvittaessa. Puheella välitämme tunteita ja luomme tunnelmaa. Myös Yval Noah Harari toteaa kirjassaan Sapiens – Ihmisen lyhyt historia, että […]