Valmennusta yrityksille ja ohjelmaa tapahtumaan

Esiintymistaidoilla parempia tuloksia

Esiintymisvalmennus sopii kaikille niille, jotka ovat esillä tavalla tai toisella. Valmennus on yhdistelmä mentaalitason valmennusta, joka auttaa esiintyjää saamaan oman potentiaalinsa täyteen käyttöön, sekä esiintymisteknistä osaamista, jota ymmärtämällä tulet paremmin kuulluksi ja saat viestisi perille.

Esiintymistaidoilla voidaan kehittää mm. ihmisten johtamis- ja asiakaspalvelutaitoja, sekä myynnillistä osaamista. Sillä voidaan lisätä merkittävästi rohkeutta työelämän, sekä yksityiselämän puolella, joka johtaa luonnollisesti myös parempiin tuloksiin elämän eri sektoreilla.

Valmennuksesta saat vastauksia mm. siihen, kuinka olla vakuuttava ja helposti lähestyttävä samaan aikaan, miten olla karismaattinen ja valovoimainen esiintyjä, ja millaisilla keinoilla voi todella vakuuttaa ja vaikuttaa kuulijaansa.
Valmennuksesta on mahdollista saada apua  esiintymisjännityksen selättämiseen, ja työkalut eri esiintymistilanteiden klaaraamiseen.

Sisältö räätälöidään Sinun ryhmäsi tarpeiden pohjalta!

Valmennus pitää sisällään vuorovaikutuksellista valmennus-osuutta, jonka lisäksi osallistujat pääsevät tekemään käytännön harjoituksia psykologisesti turvallisessa tilassa. Näin osallistujat saavat valmennuksesta mukaansa metodit, jotka ovat helposti käytäntöön vietävissä.

esiintymivalmennus tampereella

Esiintymisvalmennuksesta saa apua mm.:

-Esiintymistekninen osaaminen: haluan oppia hyödyntämään äänenkäyttöä, eleitä, ilmeitä ja kehonkieltä

-Esiintymisrohkeuden lisääminen: haluan lievittää tai selättää esiintymisjännitystä, ja /tai haluan uskaltaa heittäytyä rohkeammin

-Haluan lisätä vakuuttavuutta esiintymisen avulla

-Haluan olla karismaattinen ja valovoimainen esiintyjä

-Kuinka pystyn todella vaikuttamaan kuulijoihin ja saamaan viestini perille?

-Kuinka voin hyödyntää esiintymistaitoja osana johtajan, myyjän, tai asiakaspalvelijan työtä?

-Johdonmukaisen esityksen luominen: haluan tulla ymmärretyksi paremmin

-Millainen on hyvä ja mielenkiintoinen puhe tai esitys, ja kuinka voin tehdä siitä vieläkin kiinnostavamman esiintyjänä?

-Mikrofonin käyttö ja kameralle esiintyminen

-Miten teatterilavalla ja kameran edessä näytteleminen eroavat toisistaan? Millaisia asioita olisi syytä osata huomioida eri tyyppisissä tilanteissa, kuten vaikkapa akustiikan suhteen kirkossa.

-Kuinka luon hyvän tunnelman tapahtumaan?

-Millaisia asioita olisi hyvä osata ottaa huomioon juontajan/fasilitaattorin työssä?

-Miten esiintymistilanteisiin olisi syytä valmistautua?

juontaja_työyhteisövalmennus-mentaalivalmentaja-työpaja

”Emmalla on taito valmentaa vähemmänkin esiintynyt henkilö rohkeasti pitämään entistä parempia myyntipuheita. Osallistujat ovat pitäneet rennosta ja paljon esimerkkejä sisältävästä valmennustyylistä.”
-Pasi Pasanen, BNI Suomen maajohtaja

 

”Emma Jäntti on inspiroiva ja erittäin ihmisläheinen. Todellista käytännön osaamista ja ymmärrystä myynnin ja yrittäjyyden haasteista. Helppo suositella!”
-Niklas Westerlund, Plussa Energia Oy:n Toimitusjohtaja

 

”Emma on valmennusten Ammattilainen isolla A:lla! Hän on valmentajana niin sydämellisen aito ja mukaansatempaavan innostava osallistaja, että porukan on helppo lähteä Emman valmennuksiin mukaan. Emmalla on tapana antaa itsestään kaikki irti, kun hän porautuu asian ytimeen. Hän tuo asiat ja ilmiöt esille omalla ainutlaatuisella, syväluotaavalla, mutta myös hauskalla tavallaan asettaen ne osaksi suurempaa historialliskulttuurista viitekehystä, jolloin ne avautuvat kuulijoilleen aivan uudella tavalla. Esiintymisen ammattilaisena jo pelkästään Emman selkeä artikulaatio ja äänenpainojen monipuolinen käyttö saa kuuntelijan liimautumaan ihastuneena kiinni penkkiinsä ja ammentamaan oppia esitystavasta omaan esiintymiseensä. Kun tämä miellyttävä ja kuitenkin niin hyväsydämisen kepeä esityksen tapa yhdistetään painavaan asiaan, ei voi kun kiitollisena todeta, että saatiinpa jälleen kerran rahoille vastinetta. Kiitos Emma!”
-Antti Tahkola, Aboprint Oy

 

”Emma järjesti meille huikean BNI-tilaisuuden, jossa hän jakoi esiintymistaidon saloja. Emma on inspiroiva ja osaa heittäytyä tilanteen vietäväksi. Suosittelen häntä kaikille, jotka haluavat kehittää esiintymistaitojaan! ”
-Heidi Uskaure, yrittäjä, Kuuk.fi


”Emman eläväinen ONKS PAKKO? -valmennus herätteli terveesti miettimään, milloin minä jännitän ja miksi. Emma kertoi avoimesti omaa tarinaansa, mikä teki valmennuksesta ainutlaatuisen. Sain isoimmaksi evääksi Emman valmennuksesta sen, että nykyään mennessäni esiintymään ajattelen, että minä pääsen katsomaan ihmisiä yleisössäni – enkä niinkään, että he kaikki katsovat minua Suosittelen lämpimästi Emman valmennusta kaikille, jotka haluavat esiintyä enemmän omana itsenään tästä eteenpäin ”
– Elisa Luomaranta, yrittäjä, Elluyellow

 

“Emman yhdessä kahden muun kouluttajan kanssa vetämä Vaikuttava esiintyminen -koulutus oli poikkeuksellisen hyvin rakennettu. Sisältö oli tiivis ja konkreettinen ja antoi heti mahdollisuuksia soveltaa opittua käytäntöön. 5/5”
-Tuukka Järvinen, ArtXperience Oy

Mikä on Sinun lahjasi tälle maailmalle? Tule esiin ja jaa se!

mentaalivalmennus Tampere

Esiintymisvalmentaja

Emma Jäntti on esiintymisen monitaituri, joka kertoo esiintyneensä niin kauan, kun on osannut puhua. Emma teki ensi esiintymisensä vain kolmen vuoden ikäisenä, komedianäytelmien kokonaisvaltainen tuotanto alkoi kahdeksanvuotiaana ja myyntityön pariin hän paineli kymmenen vanhana. Ammattiuransa aikana tehtyjä esiintymistilaisuuksia on kertynyt tuhansia. Kokemusta on tapahtumista laidasta laitaan, teatterista, sekä audiovisuaalisista tuotannoista.

Emma tunnetaan ohjelmanumeroistaan, jotka vaativat rohkeutta ja jatkuvaa itsensä ylittämisen kykyä. Vuosien aikana Emma onkin erikoistunut esiintymispelon selättämiseen. Näiden metodien avulla Emma on  auttanut lukuisia asiakkaitaan ylittämään itsensä, ja vapauttamaan oma upea potentiaali käyttöönsä.

Emma on tehnyt paljon myös myynti- ja markkinointityötä mm. asiakashankinnan ja useiden eri yritysten tuotteiden, palveluiden edustamisen parissa, sekä auttanut lukuisia eri yrittäjiä tekemään entistä parempia myyntipuheita ja markkinointisisältöjä. Koko koulutustaustan löydät tarina -osion lopusta.

Emma on pidetty valmentaja, joka on koettu vakuuttavana, rohkaisevana, inspiroivana ja helposti lähestyttävänä.

Esiintymisvalmennusta Tampereella, esiintymisvalmennusta ympäri Suomen. Esiintymisvalmentaja, joka tunnetaan rohkeana esiintyjänä. Juontaja nainen, ohjelmaa tapahtumaan, yrityksen kehitys, johtamistaitojen kehitys