Valmennusta yrityksille ja ohjelmaa tapahtumaan

Ammattiselviytyjä

Olli Salonen haastatteli minua pari vuotta sitten TE-keskuksen tapahtumakoordinaattorin ominaisuudessa ja kysyi:
”Mikä on oleellisin taito, jota sun työssä tarvitsee?”
Vastaus oli selkeä: IMPROVISAATIOTAITO.

Toimin impronäyttelijänä koska olen siinä mielessä hullu, että nautin haastavista tilanteista, ja saan ihan jäätäviä kiksejä siitä, miten kerta toisensa jälkeen onnistun selviämään niistä voittajana maaliin.

Yleensä tapahtumatuotannon todellisuus on se, että kaikki on vähän sekasin, eikä kukaan oikein tiedä mitä tapahtuu milloin ja missä. Juontajana spesialitehtävänäni on selvittää mistä on kyse, ja pystyä kertomaan siitä yleisölle siten ettei kaaos näy. Yleisen viihtyvyyden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että yleisölle välittyy fiilis siitä, että kaikki on täydellisesti hanskassa – ja jos ei ole, niin se hoidetaan. Mikäli näin ei tapahtuisi, olisi lopputulos jotain koronapaniikin kaltaista tapahtumasta toiseen.

Juontajan roolissa olen esiintyjän ja tuottajan kombonaatio: lukuisat kerrat olen asentanut kesken ohjelman hajonnutta tekniikkaa, juossut pitkin katuja pyydystämässä toimivia paistinpannuja ja messuosastoilla saanut kaaokseen pysymään aisoissa. 

Niin juontajana kuin improvisaatio-näyttelijänäkin on oltava jatkuvasti tilanteen hermoilla: pystyä keskittymään super tarkkuudella siihen kuka puhuu mitä, missä tapahtuu ja mitä – ja pystyä lisäksi verbaalisoimaan sitä sun tätä nokkelaa vieläpä takaisin.

Improvisaatio ominaisuus on sellainen, joka antaa selviytymiskyvyt ihan mihin tahansa elämän osa-alueeseen. Ja kun on selvinnyt läpi mitä uskomattomimmat myllyt, sitä ei hetkahda ihan pienestä. 

Kun korona iski, laitoin CoronaCabareen pystyyn.
Ja kun autolla ei päässy pihasta kesärenkaiden vuoksi, kilautin kaverille ja tilasin taxin. Simppeliä – eikö?

Jokainen aamuni alkaa sukeltamalla järveen. Joskus tuulee ja pyryttää niin pirusti, että mieli yrittää sanoa: EI PYSTY. Mutta kun on sukeltanut kerta toisena jälkeen jääkylmään mereen tuulen tuiverruksessa, tietää kokemuksella, että KYLLÄ muuten pystyn tähänkin. 

Itsensä ylittämisen jälkeen on joka kerta niin voittamaton fiilis, että pystyy päivän aikana aika moneen muuhunkin asiaan!

 

Improvisaatiotaitoa voi harjoitella

Improvisaatio ominaisuuksia on mahdollista harjoitella yhdessä esim. I’M PRO työpajan avulla.
Mentaalivalmennuksissani jaan niitä metodeita, joiden avulla itse pystyn jatkuvaan itseni ylittämiseen. 
Valmennuksesta on saatavilla myös yksilövalmennus, jossa käymme henkilökohtaisella tasolla läpi niitä tekijöitä, jotka auttavat yksilöä elämään vapaammin omannäköistä elämää.

Oman näköinen elämä on parasta mitä voi olla. Se tekee sinusta vapaan olemaan juuri se upea ainutlaatuinen sinä, joksi olet tänne syntynyt. Rohkeus löytyy sinusta kyllä, mutta joskus tarvitaan apua lukkojen avaamiseen, jotta oma potentiaali saadaan käyttöön. Lämpimästi tervetuloa mentaalivalmennukseen Tampereella tai onlinessa. Sydämellisesti.