Valmennusta yrityksille ja ohjelmaa tapahtumaan

Kun yksilö voi hyvin, myös yhteisö voi hyvin. Kun ihminen voi hyvin, yritys voi hyvin.

Mentaalivalmennuksen ydin on siinä, kuinka saada ihmisen oma potentiaali täyteen käyttöön.

Kuinka selättää mielen pelot, jotka estävät meitä toimimasta, tai aiheuttavat esimerkiksi muutosvastarintaa, joka voi jarruttaa koko yhteisön kehitystä. Valmennus on mahdollista räätälöidä moniin eri tilanteisiin sopivaksi.

 Sillä voidaan esimerkiksi:
-edesauttaa muutosten läpivientiä
-parantaa työn tehokkuutta
-lisätä rohkeutta esiintymistilanteissa ja asiakaskohtaamisissa
-lisätä uskoa omaan osaamiseen
-auttaa konkurssin pelon selättämisessä
-parantaa myynnillisiä tuloksia
-luoda laadukkaampia ja pitkäikäisempiä asiakassuhteita
-lisätä monimuotoisuuden ja tasavertaisuuden toteutumista työyhteisössä
-kasvattaa uusien innovaatioiden syntymistä
-kehittää työyhteyteisöä psykologisesti turvalliseksi ja tukea sosiaalisen kestävyyden toteutumista.

Mentaalivalmennuksesta saat apua moneen eri asiaan!

Emma Jäntin vetämien mentaalivalmennusten ydin piilee siinä, kuinka vaikeudet on mahdollista muuntaa voimavaroiksi katsomalla niitä uudessa valossa.

mentaalivalmennus

Valitse mentaalivalmennus kun kaipaat tukea esim.

-kehumisen kulttuurin rakentamiseen
-positiivisen työympäristön rakentamiseen
-oman ja/tai työntekijöiden potentiaalin löytämiseen
työntehokkuuteen
-muutosjohtamiseen
työyhteisön kehittämiseen
-innovoimiseen ja ideoimiseen
esiintymisjännityksen selättämiseen ja rohkeuden lisäämiseen
konkurssin pelkoon tai siitä selviämiseen
rohkeuteen saada oma ääni kuuluviin  
-yrittäjä ”mindsetin” luomiseen 
-rahaan suhtautumiseen

vain taivas on rajana siinä, mihin mentaalivalmennusta voit käyttää!

juontaja_työyhteisövalmennus-mentaalivalmentaja-työpaja

“Käytin Emma Jänttiä puhujana “Ylitä itsesti”  tapahtumassa, jonka järjestin Hyrialle. Emma aloitti tapahtuman puhumalla itsensä ylittämisestä ja omien sisäisten mörköjen pois heittämisestä. Tähän kohdeyleisöön se toimi ihan äärettömän hyvin ja saimme mahtavan startin päivään! Osallistujat tuli kiittämään Emmaa puheenvuoron jälkeen siitä, kuinka  voimaannuttava puheenvuoro oli. Ehdottomasti suosittelen Emmaa puhujaksi kaikkiin inspiroiviin ja motivoiviin puhujavuoroihin. Kaikki yhteistyö sujui äärimmäisen loistavasti. Olin todella tyytyväinen tapahtumatuottaja ja palvelun ostaja.”
-Kristiina Kauranen, Wirkee Oy

 

“Olin kuuntelemassa Emman pitämää koulutusta yrittäjän mindsetista ja rahasta. Emman esitys osui ja upposi ja hän oli erittäin energinen. Esityksestä huokui, että siihen oli panostettu aikaa ja siihen oli valmistauduttu hyvin. Suosittelen Emmaa erityisesti, kun halutaan ravisuttaa ajatuksia eikä perinteisiä kalvosulkeisia.”
-Mia Paunonen, SuperSihteerit Oy

 

”Meillä on ollu täällä kaikenlaisia iltoja mutta ei koskaan näin hyvää esitystä ja aihetta!” 
-Raija Lehtimäki, Yksien asuvien yhdistyksen ilta, teemana rohkeus saada oma ääni kuuluviin & vuorovaikutustaidot

 

”Kiitos Emma, sait meidän porukan ajattelemaan asioita uudella tavalla Tämä oli juuri sitä mitä halusimme!”
-Tilaaja

 

“Olen nähnyt kaikenlaisia puhujia, mutta sinä Emma olet kyllä aivan omaa luokkaasi. Se energia mikä sinusta välittyi oli ihan mieletön! Kiitos inspiraatiostasi ja siitä, että sait meidät todella ajattelemaan asioita uudella tavalla.”
-Hyvinvointialan yrittäjä 

 

”Todella hyvä setti. Nämä aiheet on vähän semmosia teemoja, mistä ei KOSKAAN puhuta missään. Ja sitten sitä yksin vaan ajattelee, että ”eihän noi muut pelkää mitään”. Tuntui todella tärkeältä, että sanoit siitä, että muillakin on näitä ihan samoja pelkoja.”
-Yrittäjä, yrittäjäverkoston risteilyllä

 

“Emma Jäntin tapa esitellä asioita sai kiinnostuksen pysymään kokoajan kuuntelemisessa…ei voinut jättää sanaakaan kuuntelematta.”
-Yrittäjä, yrittäjäverkoston etävalmennuksesta

Valmentajasta

Emma Jäntti on esiintymisen ammattilainen, jonka bravuuriksi ovat muodostuneet rohkeutta vaativat ohjelmanumerot – ja sama rohkeus säteilee vahvasti myös hänen arjessaan. Hän ei pelkästään puhu itsensä voittamisesta, vaan elää myös sitä jatkuvasti omassa arjessaan: yksin Meksikon viidakkoon matkustaminen käärmeiden, hämähäkkien ja skorpionien keskelle elämään on vienyt hänet suoraan omien pelkojensa ytimeen. Hän on myös istunut metsässä neljä päivää ilman varusteita, ruokaa tai juomaa – Lakota-intiaanien kuivapaaston perinteen mukaisesti – vahvistaakseen omaa sisäistä voimaansa ja todentaakseen mihin ihmismieli ja keho onkaan todellisuudessa kykenevä.

Lukuisten erilaisten kokemusten kautta Emma on kehittänyt useita konkreettisia keinoja, jotka ovat auttaneet niin häntä itseään kuin muita voittamaan niitä haasteita, joita on pidetty mahdottomina. Emma ammentaa monesta; hän on opiskellut mielentoiminnan keinoja eri kursseilla, sekä lukuisten yksityisten opettajien opastuksella eri puolilla maailmaa. Kaiken oppimansa hän on jalostanut helposti ymmärrettäviksi harjoituksiksi, joita hän jakaa valmennuksissaan.

Fasilitaattorina Emma luo psykologisesti turvallisia tiloja, joissa on helppo päästää irti sisäisistä rajoitteista itseään kuunnellen. Rohkeana heittäytyjänä Emma myös laittaa tarvittaessa itsensä täysillä likoon auttaakseen osallistujia vapautumaan sisäisistä kahleistaan.

Koko koulutustaustan löydät tarina -osion lopusta.

mentalivalmennus, yritysvalmennus, työntehokkuus, työtehokkuus, muutosjohtaminen, muutosvastarinta, apua muutoksen, tukea organisaatio muutokseen, organisaatiomuutos, yritysjohtaminen, työyhteisön toimivuus, kommunikaatiotaidot, positiivinne psykologia,