Huumori pidentää ikää, mutta lisäksi se myös parantaa työssä jaksamista ja viihtymistä. Kun työntekijät viihtyvät työssään, myös turhat sairauspoissaolot ja työntekijöiden vaihtuvuuteen perustuvat rekrytointikustannukset pienenevät, joka voi olla merkittävä säästö yrityksen kassaan.
Luonnollisesti näihin voidaan vaikuttaa monin eri keinoin, mutta yksi merkittävä tekijä on HUUMORI.
Kuulun Business Network International eli BNI -verkostoon ja minulla on ilo toimia valmennuskoordinaattorina Suomen ykkösryhmiin lukeutuvassa Kolmenkulmassa.
Meidän ryhmämme kasvaa koko ajan, jonka lisäksi ryhmämme uusiutumisprosentti on huikea! Syy tähän on se, että ryhmämme tuo yksinkertaisesti niin paljon iloa jokaisen siihen kuuluvan elämään.
Mikä sen parempi tapa käynnistää viikkoa kun naurulla ja iloisella energialla?!
Kun kaipaat omaan työyhteisöösi hersyvää iloa, tarjoan Sinulle sitä varten ohjelmanumeroita, jotka jättävät takuuvarman muistijäljen.
Kävin juuri vetämässä reilulle 400:lle henkilölle tiukan koulutusrupeaman loppuun Kreisin valeluennon. Osallistujat kiittelivät, että olipas hauska tapa päättää pitkä rutistus!
Elämykselliset ohjelmanumeroni ovat luonteeltaan sellaisia, että niistä puhutaan vielä pitkään tapahtuman jälkeenkin.
Ohjelmista elämyksellisen tekee sen, että ihmiset eivät osaa odottaa, että kyseessä on näyttelijän tekemä komediallinen show, vaan odotus on jotain aivan muuta.
Huumori jos mikä on liima, joka yhdistää
Sekoileva valetarjoilija sekä soluttautuja hahmot hämmästyttää ja kummastuttaa, joka saa entuudestaan toisilleen tuntemattomat ihmiset supattamaan keskenään. Koska ohjelma on kuitenkin niin uskottava, siitä yleensä puhutaan pitkään vielä juhlien jälkeenkin.
Kreisi luennoitsija tekee puolestaan osallistujille harjoitteita, jotka kulkevat mukaan myös työpaikan kahvipöytä keskusteluihin.
Valmentajan roolissa tulen myös enemmän kuin mielelläni puhumaan yhteisön sitouttamiseen liittyvistä aiheista!
Kulttuurituotannon opintojeni puitteissa olen tutkinut sosiaalisen sitoutuneisuuden muodostumista yritykseen. Käytännössä siis niitä tekijöitä, joilla työntekijät saadaan todella sitoutumaan työpaikkaansa. Tämän tutkielman pohjalta myös johdin tapahtuma-alan toimijoiden yritysverkosto Evenderi Oy:tä, ja olen valmentanut BNI Kolmenkulman ryhmää.
Edit: Kyseinen ryhmä voitti lopulta ennätyksellisen nopeassa ajassa, ennätyksellisillä pisteillä Suomen parhaan ryhmän palkinnon. Konsultilta saadun palautteen pohjalta valmennusmenetelmilläni oli tähän merkittävä vaikutus:
“On valmennuskoordinaattoreita ja on Valmennuskoordinaattoreita! Emma vastasi BNI Kolmenkulman valmetamisesta kahden toimikauden ajan ja samalla jaksolla Kolmenkulma nousi suomen parhaiden ryhmien joukkoon. BNI:n tarjoamiin vastuurooleihin suhtaudutaan eri tavoin. Emma kantoi vastuun paremmin kuin kukaan olisi voinut edes toivoa. Kiitos Emma sitoutumisestasi tärkeään rooliin.”
-Jukka Heinola, Liikuntamaailma, BNI Kolmenkulman konsultti ja perustaja
(3kk palautteen antamisen jälkeen parhaan ryhmän palkinto jaettiin kyseiselle ryhmälle).
Kun työntekijät ovat sitoutuneita yritykseen, yritykselle syntyy sosiaalista pääomaa
sosiaalista pääomaa voi olla vaikea määritellä suoraan rahassa, mutta pitkäaikaisella seurannalla tähän pystytään pääsemään käsiksi: kun työntekijät ovat sitoutuneita yritykseen, turhat sairauspoissaolot ja rekrytointikustannukset pienevät. Tällä voidaan vaikuttaa myös työntekijöiden ennen aikaiselle eläkkeelle jäämiseen. Hyödyt voi näkyä myös markkinoinnissa: mikä sen tehokkaampi markkinointikoneistoi kun hyvinvoiva henkilökunta?!
Toista tuhatta tilaisuutta juontaneena ja mentaalivalmentajan ominaisuudessa olen myös erikoistunut niihin tekijöihin, joilla voidaan vaikuttaa työntekijöiden sisäisen motivoinnin herättelemiseen esiintymistaidon ja viestinnän keinoin. Autan enemmän kuin mielelläni siinä, että myös Sinä saat nämä taidot haltuusi.
”Emma on multitalent persoona. Emma on paras pomo/työkaveri mitä mulla on ollut – iloinen ja hauska persoona, huumorintaju on massiivinen eli työilmapiiri mitä mahtavin. Silti myös tarkka siitä, että hommat hoidetaan. Emman kanssa on siis helppoa ja kivaa tehdä töitä.”
-Niko Kanerva, liiketoiminnanopiskelija, työharjoittelija Evenderi Oy:n ja Jemma’s productionsin tehtävissä

”Emma on valmennusten Ammattilainen isolla A:lla! Hän on valmentajana niin sydeämellisen aito ja mukaansatempaavan innostava osallistaja, että porukan on helppo lähteä Emman valmennuksiin mukaan.
Emmalla on tapana antaa itsestään kaikki irti, kun hän porautuu asian ytimeen. Hän tuo asiat ja ilmiöt esille omalla ainutlaatuisella, syväluotaavalla, mutta myös hauskalla tavallaan asettaen ne osaksi suurempaa historialliskulttuurista viitekehystä, jolloin ne avautuvat kuulijoilleen aivan uudella tavalla. Esiintymisen ammattilaisena jo pelkästään Emman selkeä artikulaatio ja äänenpainojen monipuolinen käyttö saa kuuntelijan liimautumaan ihastuneena kiinni penkkiinsä ja ammentamaan oppia esitystavasta omaan esiintymiseensä. Kun tämä miellyttävä ja kuitenkin niin hyväsydämisen kepeä esityksen tapa yhdistetään painavaan asiaan, ei voi kun kiitollisena todeta, että saatiinpa jälleen kerran rahoille vastinetta. Kiitos Emma!
-Antti Tahkola, Aboprint Oy
huuomori pidentää ikää ja on todellinen lääke hyvään mielenterveyteen. Hyvinvointia voi lisätä merkittävästi huuomorilla, ja se voi olla todellinen työyhteisön liima, joka johtaa sosiaaliseen sitoutumiseen, ja sosiaaliseen kestävyyteen. Sosiaalinen kestävyys on ihmisen kantokyvyn tukemista. Komedia voi olla loistava tapa herätellä tärkeitä teemoja yhteisössä.