Olen esiintyvä taiteilija sekä mentaalivalmentaja. Omalla esimerkilläni autan ihmisiä vapautumaan, elämään omassa täydessä potentiaalissaan itsensä näköistä elämää. Olen vakuuttunut siitä, että kun vapaudumme omaan voimaamme, myös mielenterveytemme paranee, joka puolestaan luo pohjan paremmalle maailmalle: hyvinvoiva yksilö haluaa lähtökohtaisesti hyvää myös kaikille kanssakulkijoilleen. 

Kuitenkin samaan aikaan on huomioitava hyvin tärkeä ja olennainen seikka: nimittäin vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. 

Kontrollointi yhteiskunta

Sen erityisesti me Suomalaiset tunnemme hyvin. “Sääntö Suomi”, jonka byrokratia -viidakkoa on usein aika vaikea ymmärtää: 
“Miksi asiat pitää olla niin monimutkaisia?” 

Saatamme usein kokea kontrollointi yhteiskunnan rajoittava ja kuristavana. “Miksi haluatte riistää vapautemme?”  

Kilpailua ja suorittamista, oravan pyörän kovaa juoksemista. Markkinatalouden toimivuus lienee monella vastauksena tähän kysymykseen ja näin se varmasti onkin – osiltaan. 
Yhteiskuntamme on luotu sääntöjen ja kontrolloimisen varaan, jolla rajoitetaan yksilön vapautta. Siihen on olemassa kuitenkin syynsä, miksi näin tehdään – muukin kuin pelkkä markkinatalous ja egoistinen vallanhimo. 

Esimerkki case

Olen kasvanut itä-Helsingissä, joka on jo omassa nuoruudessani ollut melko kansainvälinen paikka maahanmuuttajien sitä asuttaessa meidän kantaväestön kanssa. Tästäkin asiasta lienee vaarallista kirjoittaa, kun joku erehtyy sitä luulemaan rasismiksi. Voin kuitenkin taata, että olen kasvanut sen verran kansainvälisessä ympäristössä ajatellen aina, että oli ihonvärimme tai taustamme mikä tahansa, olemme siitä huolimatta ihmisiä kaikki. Luonnollisesti kulttuuritaustoistamme riippuen, meillä on erilaisia toimintatapoja. 

Itseäni ihmetytti pitkän aikaan somalialais lasten tapa repiä juurineen päivineen kaikki istutukset puistosta ja kivittää keinussa istuvia ihmisiä. Kun puutuin moiseen, sain kaupan päälliseksi raivoavan äidin kimppuuni. Vuosia myöhemmin asiakasneuvojan tehtävissä sain kollegakseni henkilön, joka oli kotoisin somaliasta. Opin häneltä, ettei heidän maassaan ollut sääntöjä, ja poliisi puuttui toimintaan ainoastaan, jos poliisille antoi tarpeeksi rahaa. Tämä tieto laajensi valtavan paljon ymmärrystäni. Jos kulttuurissa ei ole olemassa sääntöjä tai ketään, joka oikeudenmukaisuuden toteutumista pitää silmällä, ei ole ihme, että lapset käyttäytyivät kuten tahtoivat. Voisikin jopa sanoa, että Suomi ja Somalia ovat tässä mielessä jonkinlaiset vastakohdat toisistaan. Maailmassamme on toki olemassa vieläkin kovempia kurinpitäjiä kuin Suomi: esimerkiksi Singaporessa saa sakon siitä hyvästä, että heittää purukumin maahan. Tähän veneeseen me emme ole vielä lähteneet ja se on hyvä asia, sillä mikään ääripää ei ole koskaan hyväksi. 

Sisäänrakennetut perustarpeet

Säännöt ovat olemassa järjestystä varten ja järjestys puolestaan luo turvaa. Turvallisuuden tarve on Abraham Maslow’n määrittämien perustarpeiden porras numero 2. Se tulee siis heti seuraavana elämän perusedellytysten jälkeen, jotka ovat riittävä hapen saanti, ravinto ja lepo. 

Silloin kun voimme luottaa siihen, että joku pitää turvallisuutta yllä puolestamme, meidän on helppo hengittää ja keskittyä elämässä muihin asioihin kuin jatkuvaan varuillaan oloon. Tapahtuman juontajan itseasiassa tärkein tehtävä on huolehtia osallistujien psykologisen turvallisuuden toteutumisesta. Kun juontaja kertoo osallistujille missä tapahtuu, mitä tapahtuu ja milloin tapahtuu, voivat osallistujat todellakin keskittyä vapaina viihtymiseensä. Päinvastaisesti: tapahtumassa, josta puuttuu juontaja, osallistujat ovat koko ajan hienoisessa valmiustilassa ja käyttävät rentoutumiseen tarkoitetun ajan sen pohtimiseen, että mitähän tulee tapahtumaan ja milloin.

Poliisia, virkavaltaa ja valvontaa vastustetaan, mutta jos meillä ei olisi viranomaisia, jotka huolehtivat siitä, että maassamme pysyy järjestys, me olisimme Somalia, josta lähetetään vuosi toisensa perään ihmisiä pakoon turvallisimmille alueille asumaan. Säännöillä on siis todellakin paikkansa.

Mutta kuten todettua, mikään ääripää ei ole hyväksi. Yhtenä sisäänrakennettuna perustarpeenamme on hyväksynnän ja arvostuksen tarve. Mikäli jatkuvasti moitimme toisiamme siitä hyvästä, ettei sääntöjä ole noudatettu pilkulleen oikein, alamme luonnollisesti toimimaan hyväksynnän hakuisuuttamme kirjaimellisesti niiden mukaan. Tämä johtaa puolestaan siihen, ettemme voi luottaa tulevamme hyväksytyksi sellaisina kuin olemme, vaan yritämme jatkuvasti ahtaa itseämme muottiin, jonka joku toinen on puolestamme määrittänyt.

Luonnollisesti tällöin alamme myös hyväksymättömyyden pelosta pienentämään uniikkeja ominaisuuksiamme ja lopetamme kokeilemasta uusia asioita, jos siinä on olemassa riski, ettemme heti onnistukaan siinä mitä teemme. Näin voimme varmistua siitä, ettei kukaan ulkopuolinen voi kertoa meille toimineemme jollain tavalla väärin, ja olevamme sitä myöten huonompia ihmisinä. 

Tämä johtaa puolestaan siihen, että vain kaikkein rohkeimmat yksilöt uskaltavat ilmentää omaa todellista itseään, ja suurin osa mallintaa malleja, jotka ovat todellisuudessa yksilöille täysin epäluontaisia. 

Tämä puolestaan johtaa jatkuvaan pahanolon kierteeseen. Moni tietää varmasti sen tunteen, kun kaikki on päällisin puolin hyvin, mutta silti samaan aikaan omassa sisimmässään tuntee totaalista tyhjyyttä.

Mistä sääntöjen vastaisuus voi johtua

Yrityksen työntekijöinä saatamme vastustaa johtajien asettamia sääntöjä, jos emme pysty ymmärtämään miksi niitä pitäisi noudattaa. 

Mikäli toimintaohjeita ei perustella meille ymmärrettävällä tavalla, alamme kapinoimaan jollain tasolla. Kapinointi saattaa olla myös huomaamatonta, sillä emme halua vaarantaa perustoimeentuloamme. Kapinahenkisyys saattaa kuitenkin näkyä vaikka kevyillä perusteilla sairaslomalle jäämisenä tai yksinkertaisesti sillä tavalla, ettemme ole kovin kiinnostuneita tekemään mitään ylimääräistä työyhteisömme hyväksi. Tarvehierarkiasta löytyy myös arvostuksen tarve. Jos työnjohto ei kerro meille riittävän hyvin mitä tapahtuu ja miksi, koemme, ettei meitä yksilöinä arvosteta. Tämä johtaa tietysti siihen ajatukseen, josta monessa yrityksessä kärsitään. Nimittäin tunteeseen, että:
“Olen vain töissä täällä”.  Yksi ratas osana koneistoa. Tämä puolestaan johtaa samoihin lieveilmiöihin kuin kapinahenkisyys:
“Miksi arvostaisin yhteisöä, joka ei arvosta minua yksilönä?”

Kun sitten mietitään yrityksen sisällä tapahtuvaa muutosvastarintaa, on asioista tiedottaminen avainasemassa. Muutoksen vastustaminen liittyy ihmisen primitiivisiin selviytymisvaistoihin. Meidän metsästäjä keräilijän vaistomme suojaa meitä ulkopuolisilta vaaroilta. Mikäli meillä olisi tieto siitä, että muutos helpottaa jollain tasolla elämäämme (eikä vaikeuta sitä, kuten usein pelkäämme) muutosvastarinta putoaisi selvästi nykyisestä.

Yhteiskunnan jäseninä saatamme puolestaan vastustaaa yhteiskuntamme asettamia sääntöjä. Siitä yksinkertaisesta syystä, että meillä on niin mieletön kaipuu vapauteen! Vapaus jos mikä on tavoittelemisen arvoinen tila. Vapaudessa on todellista voimaa, joka saa meidät yksilöinä roihuamaan. Kun yksilöinä tunnemme olevamme omassa voimassamme, myös ympäristömme hyötyy siitä. 

Vapaudessa ei ole siis mitään vikaa, mutta siinä on, jos lakkaamme kantamasta vastuutamme velvollisuuksistamme sen seurauksena. Velvollisuutemme ihmisenä voi yksinkertaisuudessaan olla kunnioittavaa ja arvostavaa kohtelu muita yksilöitä kohtaan. Voi kuinka moneen kertaan olenkaan saanut lukea sosiaalisesta mediasta siitä, että ihmiset sananvapauden nojalla oikeuttavat täysin luokattoman ja jopa raadollisen käytöksen toisia ihmisiä kohtaan! Näistä keskusteluista puuttuu täysin sen ymmärrys, että meillä on aina vastuu sanoistamme. Henkisen väkivallan harjoittaminen ei tule koskaan olla oikein, eikä sitä sananvapauden nojalla voi kumota. 

Koska niin moni yksilö ei kanna yhteiskunnallista vastuutaan käytöksestään saatika sanoistaan (Tämän asian todentamiseen riittää ihan vain kun kurkkaa sosiaalisen median keskustelupalstoille), meitä on pakko kontrolloida tavalla tai toisella. Asia voisi olla kuitenkin täysin toinen, mikäli suuret johtajat voisivat luottaa siihen, että kantaisimme kortemme kekoon ja ottaisimme vastuun toiminnastamme. Yleinen kontrolloiminen on yksinkertaisuudessaan tehokas tapa, jonka ajatellaan tapahtuvan kaikkein vähimmällä vaivalla. 

No asia ei kuitenkaan ole todellisuudessa näin mustavalkoista….jos työnjohto pyrkii ainoastaan kontrollin keinoin poissulkemaan ongelmat, eikä esimerkiksi käytä aikaansa työntekijöiden välisen konfliktin selvittämiseen, siitä kärsii isossa mittakaavassa koko työyhteisö ja yritys työyhteisön takana. Kommunikaatiossa asuu avain toimivaan yhteisöön, ja lopulta siihen sijoittaminen säästää aikaa ja vaivaa verrattaen niihin vaikutuksiin joita syntyy kun konfliktia ei selvitetä. Kontrollointia on kuitenkin helppo ymmärtää kun asiaa tarkastelee tässä valossa. Asiat on saatava jollain tavalla toimimaan, ja usein päädymme toimimaan lyhytnäköisesti “helpoimman” kautta.

Vastaus asuu tasapainossa, siinä kultaisessa keskitiessä 

Olen jo täysin varhaisesta lapsuudestani kantanut sisälläni suurta oikeudenmukaisuuden haavaa, jonka johdosta minulle on ollut aina hyvin tärkeää, että ihmisiä kohdeltaisiin tasavertaisesti (ei liene sattumaan, miksi minusta on tullut ammattifasilitaattori ja tapahtumien juontaja.) Vastuullisena ja kuuliaisena kansalaisena, olen johtanut ihmisryhmiä jo varhaisesta lapsuudestani lähtien (siis jo ennen kouluikää ja sen aikana) huolehtien siitä, että tasavertaisuus asiat toteutuvat. Tästä syystä, olen myös saanut auktoriteettihahmoilta pitkin elämääni usein suurempia vapauksia kuin muut. Siitä yksinkertaisesta syystä, että he ovat voineet 100% luottaa siihen, että antaessaan vapauden minulle, kannan aina myös siihen liittyvän vastuun – ja usein vielä enemmänkin.

Tämän päivän elämässäni Sekoileva tarjoilija on tästä hyvä esimerkki. Sekoileva tarjoilija hahmo on villi ja vapaa. Ihmiset rakastavat häntä siitä yksinkertaisesta syystä, että hahmo ei häpeile itseään vaan uskaltaa olla täysin se kuka on, ja laukoa toisinaan jopa hävyttömän suoraan erilaisia kysymyksiä tapahtuman osallistujilta. Joitain tämänkaltainen ohjelmanumero saattaa kauhistuttaa, eikä ihme: jotkut edeltäjäni ovat ottaneet oikeudekseen rikkoa ravintoloiden astioita ja kaadella juomia asiakkaiden päälle. Jotkut ovat jättäneet ohjelmanumeron paljastuksen puolestaan tekemättä. Luonnollisesti näissä tilanteissa vastuu “tarjoilijan” toilailuista on kaatunut ravintolan tai tilaajan niskaan.

Käynkin aina kaikkien osapuolten kanssa ohjelman luonteen tarkkaan läpi ennen sen toteutumista. Kerron aina kaikille osallistujille ottavani 100% vastuun ohjelman toteutumisesta: en hajota tai tärvele mitään, ja jos näin kävisi, ottaisin vastuuni myös siitä. 

Stand up komiikka tunnetaan yleisellä tasolla ikävästä roustaamisestaan. Lähtökohtaisesti tilaajat ovat kuitenkin halukkaita järjestämään osallistujille hauskan tilaisuuden, eikä tilaisuutta, josta jää pahamieli. Näitä asioitamme käymme myös aina ennakkoon läpi. Hyvänä ihmistuntijana ja suurena empaatikkona luen jokaista tapahtuman osallistujaa, ja näin pystyn vaikuttamaan siihen, ettei kukaan joudu kokemaan todellista mielipahaa. Ohjelmani ovat ehdottomasti hyvän mielen ohjelmia, eikä niissä kiusata ilkeämielisesti ketään. Kun homma on vedetty kunnolla överiksi, hoidan myös aina sen paljastuksen. Näin kaikille osallistujille tulee harvinaisen selväksi mistä oli oikein kyse, eikä vastuu kaadu vahingossa väärille osapuolille.

Käymällä läpi tämän keskustelun ennakkoon niin tilaajan, kuin ravintolan henkilökunnan kanssa, saan aina täyden luottamuksen sekä vapaat kädet ohjelman toteutukseen. 

Lupauksia ei ole tehty rikottavaksi. Antamalla palveluilleni 100% tyytyväisyystakuun vakuutan asiakkaani siitä, että todella myös pidän sen, mitä lupaan.

Huumori on elämän suola, mutta myös huumorissa asuu vastuu 

Voi kuinka surullisen monta kertaa olen kuullu kommentin: 
“HEI SE OLI VAA VITSI!”.  Kun jokin asia on tuntunut toisesta ikävältä, ja hän siitä vieläpä rohkenee ilmaista, tuntee tämä ihminen olonsa 100% varmuudella vieläkin surkeammaksi, jos hänen tunteensa mitätöidään vitsin varjolla. Vastuuta on se, että toisen tunteitaan ilmaistessaan osaamme tarpeen sitä vaatiessa myös pyytää anteeksi. 

Radikaalin rehellisyyden ja sananvapauden nimissä syljemme toistemme päälle mitä kamalammalta tuntuvia asioita. Rohkenen kyseenalaistaa, mahdammeko todella ymmärtää sanojemme vaikutusta kanssakulkijoihin? Vapauden janoisina kuvittelemme herkästi oikeudeksemme sanoa mitä mieleemme juolahtaa. Sanoilla on kuitenkin suuri voima. Niillä voimme motivoida, mutta voimme myös passivoida yksilön. Niillä voi rikastuttaa ja niillä voi vihastuttaa. Sanamme vaikuttavat aina johonkin toiseen. Ennen kun avaa suutaan, onkin hyvä kysyä itseltään:
“Mitä sanani saavat toisessa aikaan?” 

Jos haluat todella vapaasti ilmaista omia tuntemuksiasi seurauksista piittaamatta, voi itseään ilmaista myös ylhäisessä yksinäisyydessään, jossa emme joudu ottamaan vastuuta siitä, miten sanamme muihin vaikuttaa.

Kuinka vapauden ja vastuun voi yhdistää?

Vastuunottaminen koetaan helposti vapauden riistona. Kuinka ihmeessä nämä kaksi asiaa voidaan yhdistää?

Kun mietimme yleisellä tasolla elämän vapautta ja markkinataloutta voimme tarkastella asiaa näin:

mikäli markkinatalous todella jurppii, meillä on vapaus hypätä pois oravanpyörästä, mutta se myös tarkoittaa totaalista vastuunottoa omasta elämästämme. Nykyisen 8h työpäivän sijaan tilalle tulee elämäntapa, jossa ei ole lepohetkiä juurikaan. Talon lämmittämistä varten täytyy kerätä päivät pitkät polttopuita metsästä, ruuan pyynti ja kasvattaminen on täyspäivä työtä samaten. Omavaraisuudesta haaveilevalle helpompi reitti voisi olla yhteisöllinen omavaraisuus, aivan kuten metsästäjä-kerälijiä esivanhempammekin tekivät. Yhteisöllisyys toimii silloin, kun jokainen tuo oman kortensa kekoon. Mikäli haluamme nauttia vapaudestamme, meidän on huolehdittava siitä, että hoidamme oman vastuumme yhteisesti jaettavassa työssä silloin kun on oma-aikamme se tehdä. Näin vastuulla saa myös vapautta. 

Mitä tulee sananvapauteen, tarkastellaanpa asiaa näin päin:
jos todella uskot, että sinulla on täysi oikeus sanoa täysin “radikaalin rehellisesti” sen mitä sinä haluat, pyydän sinua kysymään itseltäsi:
“Onko vapauteni toisen ihmisen hyvinvointia tärkeämpi?”

Jos sinun vapautesi tarkoittaa toisen ihmisen loukkaamista tai satuttamista, onko vapaus silloin todellisuudessa niin tärkeä asia? Satuttamalla muita satutamme samalla myös itseämme. On nimittäin täysin turha odottaa, että jos lauomme muille ikäviä kommentteja vapauden tahdostamme, että saisimme arvostusta ja huolenpitoa myöskään takaisin.
Sananvapauttaan harjoittavan onkin hyvä miettiä seuraavia kysymyksiä:

-Haluanko luoda yhteiskuntaamme hyvinvointia vai pahoinvointia?

-Haluanko olla osa ongelmaa vai ratkaisua?

Sanojen vastuu ei tarkoita itsensä tukahduttamista. Se millä tavalla asiat sanoo on merkittävässä roolissa. Nonviolent communication (lyhenne NVC) tai suomeksi rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus on kommunikaatiomenetelmä, jossa asiat ilmaistaan hyvin suoraan, mutta ei koskaan toista ihmistä syyttämällä vaan omia tunteita ja tarpeita havainnoimalla. Tämä menetelmä on todella tehokas tapa ottaa omista tunteistaan, tarpeistaan ja toiveistaan, sekä niiden ilmaisusta vastuu. NVC menetelmä myös auttaa hahmottamaan missä menee puhujan ja kuulijan vastuun raja. Vastuu on nimittäin aina yhtä monen osapuolen, kuin tilanteessa on henkilöitä läsnä. 

VAIKUTTAVA VIESTIJÄ tai englanniksi AN IMPRESSIVE COMMICATOR -valmennus auttaa hahmottamaan sitä kokonaiskuvaa millä tavoin vaikutamme kanssa ihmisiin viestinnällä. Viestintä on huomattavasti moniulotteisempi mitä usein kuvittelemme. Siihen lukeutuu kirjallisen ja sanallisen viestinnän lisäksi myös tunteet, esiintymistaidot, eleet, ilmeet, kehonkieli ja niin edelleen.

“Päivän sisältö sai minut ymmärtämään, että puhe on todellakin avain toimivaan työyhteisöön, sekä työntehokkuuteen. Improvisaatio työpaja yllätti hauskuudellaan ja se oli nerokas tapa integroida päivän aikana puhutut asiat. Suuri kiitos tästä päivästä, toivottavasti tätä saadaan myös lisää!”

IT -klusterin johtaja

Vuorovaikutusosaamisella voimme luoda pohjan sosiaaliselle kestävyydelle, josta niin moni puhuu, mutta vain harva osaa sitä todella käytännön asteella toteuttaa. Sosiaalinen kestävyys pitää sisällään hyvinvoivan yksilön, ja hyvinvoiva yksilö on yksilö, joka voi todella tuntea itsensä vapaaksi toteuttamaan itseään, ja siten elämään täydessä potentiaalissaan. Niin kauan kun lauomme toisillemme ikäviä ja arvostelevia kommentteja, emme pysty elämään oman näköistä elämää, sillä ilkeillä sanoillamme aiheutamme toisissa ihmisissä pelkoa, joka johtaa suoraan toisen henkilön vapauden rajoittamiseen. Puolestaan toisten ihmisten kannustamisella, innostamisella ja erilaisuuksien aidolla hyväksymisellä luomme ympärillemme maailman, jossa jokaisella on helppo hengittää. Tilaa olla sellainen kuin on. 

Ymmärtämällä sen, että vapaus ja vastuu kulkevat käsi kädessä, luomme perustan paremmalle ja kestävämmälle maailmalle.